kennel tirlittan


kotikennel vuodesta 1989

Tirlittan J-pentue 14.5.2011

Heili ja J-pentue 16.5.2011 Isä Lionheart Kross The Ridge  Linkki Micken omalle sivulle  kennelliiton tietokanta
Emä Secret Line's White Tirlittan  (aukeaa Heilin omalle sivulle)  

Pentueen kuvitetun sukutaulun näet TÄSTÄ  
Pentue on PRA-prcd terve vanhempien geenitestien perusteella,
PLL-testit tehdään koko pentueelle ennen luovutusta, koska emä on PLL-kantaja. Vanhemmat on te.

Vanhemmat on terveiksi tutkittu silmiltään ja polviltaan.

Heilin synnytys alkoi perjantai-iltana, avautumisvaihe oli pitkähkö ja kesti aina lauantaille,
iltapäivään saakka. Itse synnytys sujui nopeasti ja lopulta synnytys oli ohi muutamassa tunnissa.
Kaksi ensimmäistä pentua syntyi 10 minuutissa, sitten Heili piti pientä taukoa, sitten syntyi tunnin
päästä pentueen isoin tyttö, joka painoi 205 grammaa, lepo ja loppurutistuksena kuuden minuutin välein
syntyi nakupoika ja puuterityttö. Heili ei heti alkanut pentujaan putsaamaan ja siinä autettiin
ensimmäisen vuorokauden ajan. Sittemmin Heilistä kuoriutui erinomainen emä ja pentulaatikossa
tuhisee viisi tyytyväistä pikku-harjakoiraa.
Pentueen isä jouduttiin lopettamaan Heilin tiineysaikana, koska Mickelle tuli erittäin ärhäkkä
kyynelkanavan tulehdus, josta seurasi kuivasilmäisyys, Micke oli 10-vuotias. 


Lue aikuisen puuterihuiskun turkinhoito-ohjeita tästä   Blogi

Heili pentuineen 16.5.2011

Kaikki kuvat aukeavat isommaksi, kun klikkaat hiirellä kuvan päällä!

Tirlittan Jo-Jo viikon iässä
Viikon vanhana
Tirlittan Jo-Jo 24.6.2011 
Noin kuusi viikkoisena
Tirlittan Jo-Jo
syntymäpaino 183g

Omistaja
Taija Tuunainen
ja perhe

Sukutauluun



Tirlittan Joyspot viikon iässä
Viikon vanhana
Tirlittan Joyspot 24.6.2011
Noin kuusi viikkoisena
Tirlittan JoySpot
Lilo
syntymäpaino 177g

Omistaja
Jonna Jääskeläinen
Jonathan Wilson  



Tirlittan Jellybean viikon iässä
Viikon vanhana
Tirlittan Jellybean 24.6.2011
Noin kuusi viikkoisena
Tirlittan JellyBean
Hilla
syntymäpaino 153g

Omistaja
Terhi Pirnes
Mia Peltoniemi


Tirlittan Jollydolly viikon iässä
Viikon vanhana
Tirlittan Jollydolly 24.6.2011
Noin kuusi viikkoisena
Tirlittan JollyDolly
Syntymäpaino 154g

Omistaja
Petra Eeriksson
Kennel
Magicn Mystig


Sukutauluun

Tirlittan Jammykiss viikon vanhana
Viikon vanhana
Tirlittan Jammykiss 24.6.2011
Noin kuusi viikkoisena
Tirlittan JammyKiss
'Rosee'
Syntymäpaino 205g

Omistaja
Riikka Wallenius
Espoo

Sukutauluun

 

 

  J-pennut syntymäpäivänään     J-pennut viikon vanhoina  

  Pentujen kuvia Picasa-albumissa


 

© 2008 Mia Peltoniemi, Rautahatuntie 37 B, 00920 Helsinki puh 040 0260020 sähköposti mia.peltoniemi(a)kenneltirlittan.com