kennel tirlittan


kotikennel vuodesta 1989

Tirlittan H-pentue 7.7.2009

Zelda ja H-pentue 8.7.2009 Isä Crestwood On the Rokcs      kennelliiton tietokanta
Emä Tirlittan Elfinqueen ''Zelda''  (aukeaa Zeldan omalle sivulle)  

Pentueen kuvitetun sukutaulun näet TÄSTÄ  
Pentue on PRA-prcd terve vanhempien geenitestien perusteella.

Zeldan synnytys alkoi 6.7.2009 iltasella petailulla ja rauhallisella nukkumisella, petailu oli kuitenkin sen verran kiihkeää, että tiesin synnytyksen käynnistyneen. Ensimmäinen pentu syntyi 7.7. kello 9.15, tästä eteenpäin syntyikin pentuja kolme vartin välein, sitten Zelda huilasi ja loput kolme syntyivät siten, että viimeinen pentu näki päivänvalon hiukan ennen kello 13. Zelda osottautui erinomaiseksi emäksi heti ensimmäisen pennun syntymän jälkeen. Pentue koostuu yhdestä naku-uroksesta, kahdesta puuteri nartusta ja kolmesta nakunartusta. Viimeisenä syntynyt pikkuriikkinen nakutyttö, 75g, Hello Kitty ei jaksanut kuin kaksi viikkoa, alkuun Kitty sinnitteli loistavasti mukana, mutta muiden painon noustessa normaalisti, pikkuinen ei pärjännyt enää ravintotaistelussa.

Lue aikuisen puuterihuiskun turkinhoito-ohjeita tästä   Blogi

Zelda pentuineen 8.7.2009

Kaikki kuvat aukeavat isommaksi, kun klikkaat hiirellä kuvan päällä!

Tirlittan Handsom Devil 7.7.2009
syntymäpäivä
Tirlittan Handsom Devil 26.2.2010 
Noin kahdeksan kuukautta
Tirlittan Handsome Devil
'Hemuli'
syntymäpaino 151g

Omistaja
Kari Aro          
Jussi Korhonen

Sukutauluun

Hemulin Blogi
Tirlittan H..
syntymäpäivä
Tirlittan High Heels 6.1.2010
Puolen vuoden iässä
Tirlittan High Heels
''Ninni''
syntymäpaino 149g

Omistaja      
Marjut Tuppurainen  
 
Tirlittan Hulaba Lulu
syntymäpäivä
Tirlittan Hulaba Lulu 15.5.2010
10 kuukauden iässä
Tirlittan Hulaba Lulu
''Lulu''
syntymäpaino 167g

Omistaja
Sari Tuovinen 





Tirlittan Honey Bee
Syntymäpäivänä
Tirlittan Honey Bee 24.10.2009
Neljän kuukauden vanhana
Tirlittan Honey Bee
''Lilli''
Syntymäpaino 102g

Omistaja
Sirpa Roos
Sukutauluun





Tirlittan H
Syntymäpäivänä
Tirlittan Hot Gossip 30.5.2010
11 kuukauden vanhana
Tirlittan Hot Gossip
'Fanni'
Syntymäpaino 143g

Omistaja
Sini Anttalainen

Sukutauluun




Tirlittan Hello Kitty
Tirlittan Hello Kitty 7.7 - 21.7.2009, menehtyi hengitystieinfektioon

  Pentujen kuvia Picasa-albumissa


 

© 2008 Mia Peltoniemi, Rautahatuntie 37 B, 00920 Helsinki puh 040 0260020 sähköposti mia.peltoniemi(a)kenneltirlittan.com