kennel tirlittan

Kirjoittanut: Greg Mousley, JRTUWF:n ja JRTCGB:n puheenjohtaja (1996)

Jos tästä aiheesta haluaa kirjoittaa tarkasti ja asiantuntevasti on ensin hyväksyttävä kaksi asiaa: Historia on joukko tosiasioita ja Alkuperä totuuteen pohjautuvaa arvelua. Meidän on löydettävä perusta, josta aloitamme; ajanhetki, jossa fakta vie voiton todennäköisestä ja mahdollisesta.

Toinen asia, johon meidän on totuteltava, on se puhdas tosiseikka, että ne pääosin valkoiset terrierit, jotka tänä päivänä tunnetaan Jack Russelleina, eivät ole Devonshiren reilulle pastorille velkaa kuin nimensä.

Monet väittävät, että heidän kasvatuslinjassaan virtaa pastorin terriereiden verta ja tosiasiassa myös monien nykyisten kettuterriereiden juuret liittyvät Russellin kenneliin. Kasvattiko pastori kettuterriereitä vai ei, on toinen seikka, ja vuosisadan vaihteessa kettuterrierikasvattajat kiistelivät tästä asiasta kovasti. Kuitenkin, kun on kyse Jack Russell Terrieristä, unohtakaa edellinen - Russelien tausta on paljon monimutkaisempi.

Pastori John Russellin sporttisuutta ei voi kiistää. Hänen metsästysinnostuksensa kehittyi jo varhain. Terrierit olivat vuosisatoja liittyneet kiinteästi jahtiin, joten ei ole ihme, että hän kiinnostui niistä. Ne olivat olennainen osa hänen metsästysintohimoaan. 

Valitettavasti tuolloin, niinkuin myös monissa nykyisissä ammatti- ja amatöörimetsästyspiireissä, terrierin asema ketunmetsästyksen hierarkiassa oli hyvin heikko ajokoiriin verrattuna. Ajokoirista oli pidetty kantakirjoja jo useiden satojen vuosien ajan ja ajokoirien kasvatus oli ollut, ja on jossain määrin edelleenkin, metsästysfanaatikkojen elinikäinen intohimo. Vähäpätöisillä terriereillä oli vain harvoin kantakirja.

Vasta 1800-luvun aikana tapahtunut kettuterrierin ja sen lajitoverien suosion räjähdysmäinen kasvu muutti terrierin statuksen. Todellakin, noihin päiviin asti terrieri oli aina ollut työmiehen omaisuutta. Monet heistä eivät osanneet lukea eikätkä kirjoittaakaan, oma muisti riitti mainiosti ja kantakirjoja pidettiin tarpeettomina.

Äskettäin perustettu eikä niin suosittu "Parson Russell Club" tukee vanhaa 14 tuuman (35.6 cm toim. huom.) ja 14 naulan (6.4 kg toim. huom.) teoriaa ja monet koirista ovat paljon suurempiakin. Tämä nyrkkisääntö on lähtöisin käytännöstä juoksuttaa terriereitä ajokoirien kanssa. Tavoitteena on, että terrierit auttaisivat ajokoiria läpäisemään tiheän ja tiiviin kasvillisuuden, etenkin metsästyskauden alussa ennen kuin pakkaset ovat harventaneet ja tappaneet osan tiheiköistä. Pastori Jack Russell ei ollut poikkeus ja ne paksut ja karkeat tiheiköt, joissa hän metsästi, ovat vieläkin olemassa. Hän käytti noita suurempia, pidempijalkaisia terriereitä yhä useammin ajokoiriensa rinnalla, ja pian ne metsästivätkin säännöllisesti tällä tavalla.

Pastori Jack Russell oli ylenpalttinen ja epätavallinen persoona, jolla oli taipumusta liioitteluun. Hänestä on kerrottu monissa tuon ajan metsästyskuvauksissa, ja samalla mainitaan myös hänen terrierinsä. Niinpä terriereistä tuli kuuluisia, ja kuten yleensä, niistä myös puhuttiin paljon. Tämän seurauksena terriereistä tuli kysyttyjä ja se yllytti Russellia myöhemmällä iällään laajentamaan kenneliään kysyntää vastaavaksi. Tätä varten hän kokosi kenneliinsä terriereitä monista lähteistä.

Kaikella todennäköisyydellä pastorin terrierimaine perustui yhteen tai kahteen hyvään yksilöön. Tämä käy ilmi, kun lukee jonkin tästä miehestä kirjoitetun artikkelin. Samat harvat nimet putkahtavat esiin joka kerta. Todellakin, kuinka monen tämän päivän itseoppineen maastaviejän uskottavuus perustuu yhteen tai parhaimmillaan kahteen hyvään terrieriin? Ikävä kyllä, on niitä, jotka kehuskelevat tiedoillaan ja asiantuntemuksellaan, vaikka eivät omista edes yhtä tunnettua "Jack Russellia", saatikka että kasvattaisivat niitä!

Palataanpa kuitenkin taas pastoriin.

Kuten aiemmin tuli todettua, pastori Russell oli rehevä ja liekehtivä persoona ja hänen reilun pastorin-roolinsa tuli hyvin kuuluisaksi. Ja alan lehdistön kautta hänen maineensa laajeni ja sen myötä tuli myös kutsuja seurapiireihin. Tämän maineen rinnalla kulkivat myös tiedot hänen terriereistään. Ja kun Fox Terrier Club perustettiin, tarvittiin nimi niille tuhansille työväenluokan metsästäjien omistamille valkoisille metsästysterriereille, jotta ne voitiin erottaa Kennelklubin virkaveljistä.

Jack Russellin nimi oli jo pitkään liitetty valkoisiin metsästysterriereihin, niin suullisesti, metsästyslehtien toimesta kuin hänen oman maineentavoittelunsakin seurauksena. Ei ole vaikeaa hyväksyä, että lyhyessä ajassa mitä tahansa pääosin valkoista metsästysterrieriä kutsuttiin Jack Russelliksi, jotta näitä jaloja metsästäjiä ei sekoitettaisi Kennelklubin uhreihin - siihen muotioikkujen ja hienostelijoiden prikaatiin, joka oli jo hylännyt metsästävät terrierimiehet ja aloittanut oman huono-onnisen tiensä.

Voitte olla varmoja, että se terrieri, joka meillä on tänään, oli ollut olemassa jo hyvin kauan ennen pastori Jack Russellin syntymää. Keski-Englanti (Midland) on aina ollut valkoisen metsästysterrierin linnake. 1800-luvun puolenvälin varhaisten kettuterrieri-luokkien näyttelyvoittajat olivat kaikki peräisin Grovesta, Oakleystä, Quornista, Belvoirista ja Ruffordista - kaikki Keski-Englannin ajueita. Juuri Keski-Englannista pastori Russell haki parannusta kenneliinsä - taas yksi seikka, joka muiden kehittelemistä fantasioista huolimatta todistaa, ettei pastori Russell itse luonut nimeään kantavaa terrieriä.

Joten mistä tämä terrieri on peräisin? Spekuloidaanpa hieman. Ei ole epäilystäkään, etteikö tämän terrierin tausta olisi sekalainen eikä myöskään ole epäilystäkään, etteikö karkeaturkkisella, voimakaspurentaisella black&tan -terrierillä olisi merkittävää osuutta tässä kehityksessä. Riippuen siitä, missä kuningaskunnan osassa oltiin, merkitys oli joko suurempi tai vähäisempi.

Vanhalla English White terrierierillä, vaikkakin se itsekin oli ristiinjalostuksen tulosta, on tärkeä osuus terrierimme muovautumisessa. Myös tämän rodun merkitys riippuu maantieteellisestä sijainnista. On kuitenkin turvallista sanoa, että ennen teollista vallankumousta, terrierit, joiden kohtalona oli "jalostua ja täydellistettyä", olivat oikea muukalaislegioona; hyvin sekalainen joukko, joka oli ollut olemassa jo pitkään. Teollisen vallankumouksen myötä myös ympäristö muuttui, etenkin työläismiehen ympäristö, ja sen mukana myös ihmisen parhaan ystävän - hänen terrierinsä ympäristö.

Teollistuneen Keski- ja Pohjois-Englannin alueilta tuli monia tunnettuja rotuja. Useimpien varhainen kehitys ja sukupuu liittyy rottajahteihin ja aikakauden koiratappelu- fanaatikoihin.

Näiden rotujen tähteet levisivät maaseudulle ja vaikuttivat kettujahtien järjestäjien, riistanvartijoiden, rottamiesten ja metsästysterrierin suosijoiden jo ennestään vahvoihin työskenteleviin terrierilinjoihin.

1700-luvun puolivälissä monet tyypit olivat jo vakiintuneet. Sen ajan välittäjistä ja kasvattajista tuli fanaatikkoja ja aina kun metsästäjät kokoontuivat, ei kestänyt kauankaan, kun jo kuultiin kuumenneita argumentteja yhden jos toisenkin tyypin laadusta ja ominaisuuksista - trendi, joka on säilynyt näihin päiviin asti.

Seuraavien sadan vuoden aikana terrierit nauttivat suosion jatkuvasta noususta. Tässä kohdassa aion puhua vain siitä terrierityypistä, josta tämän päivän "Jack Russell" kehittyi, toisin sanoen valkoisesta metsästysterrieristä. 1800-luvun puolivälin paikkeilla jokin muutti metsästysterrierimaailman ikiajoiksi - "koiranäyttelyt". Ensimmäisissä koiranäyttelyissä, 1860-luvulla, mikä hyvänsä valkoinen terrieri, jossa joko oli tai ei ollut muun värisiä merkkejä, esiteltiin kettuterrierinä. Kettuterrieriklubi perustettiin ja kaikki ryhtyivät innokkaina parantamaan tyyppiä. Työskenteleville terrierimiehille selvisi kuitenkin pian, että terrieri oli muuttumassa. Terrieri, joka oli lunastanut paikkansa terrierimiesten sydämissä ja kenneleissä, löysi nyt itsensä rikkaiden ja kuuluisien huovilta. Sielu, kestävyys, sitkeys ja luonne, satojen vuosien kehityksen tulos, menetettiin vähäisten ulkomuotoseikkojen vuoksi. Seikkojen, joita monia oltiin kehittämässä täysin liioitelluiksi ei metsästävistä terrieri-ihmistä muodostuvan komitean toimesta.

Katsopa modernia kettuterrieriä, ja huomaat, että metsästävien terrierimiesten yli sata vuotta sitten esittämät epäilyt olivat hyvin perusteltuja. He tiesivät, että ilman kaiken voittavaa "maatyöskentely" ominaisuutta, koira muuttuisi.

Todelliset terrierimiehet jättivätkin pian Kennelklubin luokituksen ja kulkivat omaa tietään. Luojan kiitos, heillä oli rohkeutta ja harkintakykyä vastustaa suuren rahan ja henkilökohtaisen näennäiskunnian houkutusta.

Se että tämän terrierimme sukutausta on sekalainen, on ilmiselvää, mutta jopa erityyppisten valkoisten metsästysterrierityyppien vakiinnuttua, niitä sekoiteltiin ja yhteensoviteltiin vielä lisää. Bullterrieri-verta käytettiin säännöllisesti. Jotkut hyödynsivät myös Beaglea, tuottaakseen pienikokoisen Beaglen ja myöskin kehittääkseen jäljestävän metsästysterrierin. Jotkut kanifanaatikot käyttivät Whippet-verta, saadakseen aikaan pienen, nopean ja kestävän terrierin, joka kykenisi pyydystämään kaniineja. Kaikkia mahdollisia terrierirotuja, ja toisinaan ei-terrierin- sukuisia-rotuja käytettiin, jotta terrieri olisi ominut kunkin henkilön kulloinkin haluamat ominaisuudet.

Kaikki tämä sekoitusveri ympättiin siihen valtavaan geneettiseen altaaseen, joka on Jack Russell Terrieri taustalla - ja se lisäsi sitä sekalaista voimaa ja mukautuvaisuutta joka vetää vertoja kenelle tahansa. Eilisen tiedostavista kasvattajista kertoo paljon se, että he kykenivät sulattamaan tämän voimakkaasti vaikuttavan ristijalostuksen tuottaen "päivän päätteeksi" älykkään metsästystyyppisen terrierin, jolla oli käyttötarkoitusta vastaava rakenne ja rohkeutta, kestävyyttä ja luonnetta viedä tehtävänsä loppuun asti.

Toinen Valkoisen Terrierin eri tyyppien kehitykseen suuresti vaikuttanut tekijä oli liikkuminen. Uskon vakaasti, että seuraava seikka vaikutti niiden eri tyyppien, jotka vielä tänä päivänäkin ovat nähtävissä, kehitykseen yhtä paljon kuin toisten rotujen vaikutus.

Että metsästävä Jack Russell oli työmiehen omaisuutta on tosiasia. Entisaikaan työmiehen ainoa kulkuväline olivat hänen omat jalkansa, satunnaisesti lainattu poni ja kiesit, myöhemmin polkupyörä. Tämä rajoittunut liikkuminen merkitsi sitä, että kun narttu tuli kiimaan, saatavilla olevien hyvien siitosurosten määrä oli vähintäänkin suppea ja sen seurauksena harvoista vaihtoehdoista parhainta käytettiin usein. Ollakseen alueensa paras, terrierin oli oltava erinomainen työskentelijä ja hyvin kestävä. Lyhyesti, sen oli oltava paikallisen maaston kannalta ihanteellinen metsästysterrieri ja mitä paremmin sen rakenne sopi käyttötarkoitukseensa, sitä pitempään terrieri eli ja sen suuremmaksi muodostui sen vaikutus ympäristöönsä. Terrierin oli myös oltava hyvä jalostuskoira, joka periytti omaa tyyppiään, lyhyesti sen oli oltava geneettisesti vahva.

Vielä yksi Keski-Englantia koskeva tekijä on se, että täällä terrierimiehillä oli ilman liian pitkäksi muodostuvia matkoja käytettävissään siitosuroksia neljästä kompassin osoittamasta suunnasta. Ei ole pelkkää sattumaa, että Keski- Englantia on jo pitkän aikaa pidetty alueena, joka on eniten vaikuttanut Jack Russell Terrieriin. Missään muualla ei tällaisella suhteellisen pienellä alueella ole yhtä huomattavia eroja työskentelyolosuhteissa pohjoisen graniitista ja kalkkikivestä, saven ja soran kautta, aina eteläisen Etelä-Englannin piikiveen, hiekkakiveen ja hiekansekaiseen saveen.

Tyypit, jotka kehittyivät monia vuosia sitten sekä geneettisesti että maantieteellisesti ovat modernin matkustamisen seurauksena nykyään suuresti laimentuneet, mutta innokas tarkkailija voi yhä havaita niiden olevan olemassa. Tämä paikallisten tyyppien laimennus antoi terrierille paljon. Se vahvisti sen sisäänrakennettua monimuotoista voimaa ja tasoitti variaatioita suuressa määrin.

Aivan viimeaikoina Jack Russellin on täytynyt monesti pitää puoliaan vieraan veren käyttöä vastaan. Jotkut käyttivät Bullterrieriä uudestaan 1960-luvulla ja Lakeland risteytyksistä tuli hyvin suosittuja 1980-luvun loppupuolella. Onneksi viimeisimmät trendit ovat olleet lyhytikäisiä ja perinteisemmät tyypit ovat jo peitonneet saastumat tulematta geneettisesti lainkaan huonommiksi. Näitä oikoteitä ovat käyttäneet muutamat henkilöt, joilla ei ole ollut aikaa tuottaa tarvitsemansa tai ihailemansa tyyppistä koiraa käyttämällä apuna tässä maassa jo olemassa olevia Jack Russell- kenneleitä. He uskovat, että mikäli he tuottavat yhden tai kaksi loistavaa yksilöä, se on hyvinkin sen arvoista - välittämättä vähääkään tuottamansa haitan suuruudesta.

Ei ole enää tarpeellista eikä toivottavaa suorittaa ristisiitosta Jack Russell-linjojen ulkopuolelta. Kaikki on jo tehty aiemmin. Aiemmin tehdyt toimet olisi hyödynnettävä ja uhrattava vain hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Jack Russell Terrierien joukosta jokainen voi löytää unelmakoiransa. Monipuolisempaa koiraa ei voi löytää eikä luoda. Jack Russell Terrieri soveltuu ja myös kykenee toiminaan kaikissa metsästystilanteissa ja sitä uskollisempaa kumppania ei voi löytää. Se on koiramaailman kaikkein monipuolisin eläin. Metsästävät terrierimiehet ovat säilyttäneet sen meitä varten. Pidetään huolta, että me säilytämme tämän koiran seuraajillemme.

Työskentelevä Jack Russell Terrieri - Koiramaailman Supertähti.

28.03.96
Greg Mousley